On se hienoa, kun Itella ei ilmoita mitään siitä, että minulta on viety oikeudet käyttää Itellan intranettia vaikka olen edelleen kyseisen yrityksen palveluksessa.
Tiedusteltuani kyseistä asiaa esimieheltäni Satu T:lta, että onko minut hyllyttänyt aluepäällikkö Timo H kehoittanut tai käskenyt lopettamaan oikeuteni käyttää kyseistä palvelua en ole saanut minkäänlaista vastausta. Se sitten siitä. Näin meitä kohdellaan.
Itella markkinoi kuinka se pitää huolen työntekijöistään. Onko se huolenpitoa jos henkilö hyllytetään ja ehdottomasti sanotaan, että ei ole asiantuntija- ja esimiestehtäviin mahdollisuutta. Olenhan toiminut koko 2000- luvun kyseisissä tehtävissä. (Täytyy muistuttaa, että 2000- luku ei ala vuodesta 2000, vaan vuodesta 2001. Ei tunneta vuosilukua 0.) Toimistani ei ole ennen syksyä 2007 valitettu. H:lta ja T:lta sain pelkkiä kehuja työstäni. Yht`äkkiä ne muuttuivat. He olivat muuttaneet yhdeksän kuukautta ylläpitäneitä puheitaan.
Minua syytettiin töitteni laiminlyönneistä. H:n ja T:n kanssa keskustelin töistä joita väitettiin minun laiminlyöneen. Sain aikanaan heiltä luvan tehdä kyseiset työt myöhässä. Myöhemmin ne muuttuivat laiminlyönneiksi.
H väitti työterveyshuollon kanssa käydyissä työhonsijoittelupalaverissa, että en ole pystynyt hallitsemaan ajankäyttöäni. Näin siis sanoi uskovainen aluepäällikkö Timo H. Tuollainen on mitä suuremmissa määrin halveksittavaa.

Vuosien aikana on Suomen Posti Oyj:ssä tai Itella Oy:ssä siirretty yli viisikymmentä vuotiaita työntekijöitä syrjään kymmeniä. Olen yksi uhri siinä samassa ketjussa. Voin luetella esimerkiksi joitakin henkilöitä tässä ketjussa: Esko Toijala, Voitto Palmio, Reino Rantamäki, Irma Rauhala, Juha Salo.

Näin toimitaan valtion omistamassa yhtiössä. Hurraa!!!